Tänään ajattelin kirjottaa siitä kun mulla on aivan kamala ukkosenpelko. Mä aina kammoan näin pitkien hellejaksojen jälkeen sitä miten kova ukkonen niiden jälkeen tulee. Varsinkin aina yksin ollessani mietin vain et mitä jos tulee ukkonen. Mulla tulee aina kauhea pakokauhu ja tekis mieli lähteä pakoon koko ukkosta mut miten se nyt olisi mahdollista. Jos mä taas en ole yksin, sillon ei pelota niin paljoa kun tietää et paikalla on joku tuki ja turva.

Oon monesti miettiny et mite tästä pääsis eroon mutta en ole vielä keksinyt mitään ratkaisua. Viime kesänä yritin kohdata pelkoni ja menin kovan yöukkosen aikaan siihen ovelle seisomaan, mutta heti kun jyrähti, olin jo toisella puolella taloa. En sit tiiä oliko sekään niin viisasta siihen ovelle mennä sillä olen kuullut juttuja että ukkosen aikaan pitäisi olla kaikki ovet ja ikkunat kiinni. Muutenkin niin paljon kauhutarinoita kuullut että ne ei varmaankaan edesauta tästä pelosta eroon pääsemisessä.

Mä en oikeestaan ees tiedä mikä mua siinä ukkosessa niin pelottaa.. En tiedä onko se se kova ääni, salamat vai se voima millä ukkonen niitä tuhoja on aiheuttanut. Sen mä ainakin tiedän et pallosalamat on sellasia mitä mä olen pelännyt koko ikäni. Johtuu varmaan siitä et kun olin pieni mut isoveli pelotteli niillä mua. Ja voihan tää olla sitä opittua pelkoakin kun mun äiti muistaakseni pelkäs ukkosta, ainakin sillon kun mä olin vielä pieni.

Nyt painun tästä nukkumaan vaikka pelottaakin jos tulee ukkonen. Onneks mun poikaystävä tulee noin tunnin päästä, kunhan ennen sitä ei ukkosta tulisi!

Tänään mulla oli ihan mukava päivä. Kävin kaverin luona jossa oli aivan ihana pieni poika joka innokkaasti minulle tarjosi tuttia ja maitoa ja millon mitäkin. Meinasi ihan vauvakuume iskeä kunnes poika kävi itkemään eikä meinannut millään hiljentyä. Mietin vain kuinka rankkaa kaverillani on mahtanut olla kun niin nuorena lapsen sai, olihan hän silloin vain 18 vuotias.. No, osa meistä on luotu äiti-ihmisiksi, minua vain ei :D oli kyllä kauppareissukin niin mielenkiintoinen, poika oli kovasti kaikkea menossa räpläämään ja käveli hyllyjä päin. Kyllä keräsimme katseita!

Ei tämä päivä nyt kokonaan niin loistelias ollut.. Kotiin saavuttua ikävöin omaa kultaani joka on monen sadan kilometrin päässä.. Onneksi hän palaa takaisin näille main perjantaina :)  On tämä omalla tavallaan ollut aika rankkaa olla erossa sunnuntaista asti kun olemme tähän asti lähes joka päivän viettäneet yhdessä, ainakin nähneet sillä olemme samalla luokalla.. No, hyvää harjoittelua armeija aikaa varten :D Ja itseppähän olen ukkoni valinnut jonka haave ammatti on rekkamies. Noh, kyllä tämä tästä varmaankin helpottaa kunhan vain tottuu tähän välillä erossa olemiseen :)

Nyt kello näyttää sitä että minun on aika käydä nukkumaan että jaksan taas huomenna pirteänä koko päivän !

Pyydän anteeksi näin alkajaisiksi jos kirjoitukseni ovat hieman kummallisia, sillä en aiemmin ole mitään vastaavaa kirjoittanut, ellei ala-aste aikojen päiväkirjoja lasketa :D

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen kuultuani kavereiden ylistyksiä siitä kuinka hyvä tapa tämä on purkaa ajatuksia ja tunteita. Eli tämä on siis mulle oiva tapa purkaa tunteitani ja ajatuksiani sillä olen tunnetusti niin huono puhuja.

Ajattelin näin alkajaisiksi kertoa hieman itsestäni :D Olen siis kohta 18 täyttävä nuori nainen joka opiskelee ammattikoulussa kuljetuspuolta, jota on vielä vuosi jäljellä. Valmistun siis rekkamieheksi, vai pitäisikö sanoa rekkanaiseksi ? :D Olen näin peruspositiivinen ihminen, vaikkakin joskus jos jotain ikävää tapahtuu saatan murehtia sitä sitten ihan urakalla.. Muuten olen oikein iloinen ihminen! Minulla on oma ihana poikaystävä jonka kanssa ajattelimme muuttaa yhteen tässä nyt kesän/syksyn aikana. Eli elämäni on oikein hyvällä mallillaan :)

Eiköhän tässä ollut ihan riittävästi tekstiä näin alkajaisiksi :)